Kuljeskellessani keväällä 2014 Pisan vuoren rinteillä, huomasin syvällä metsässä, polkujen varrella vanhan asutuksen rauniot. Nämä rauniot kiehtoivat minua ja tutkistellessani niitä kuulin yllättäen äänen joka voimistui kaiken aikaa, ikäänkuin tullen lähemmäs. Hiljalleen aloin ymmärtää, että ääni oli puhetta ja kuulin seuraavat sanat:

"Kuule minua, äläkä käänny ympäri nähdäksesi minut, sillä sinä et voi nähdä minua etkä löytää minua ennen kuin aika on oikea.  Tämä paikka jossa seisot on kansani koti. Kansamme on elänyt näillä mailla jo muinaisista ajoista alkaen ja olemme levinneet laajalle, viljellen ja kasketen metsiä ja maiden mantuja. Jo aikojen alussa, saimme Jumalilta määräyksen, että kansamme on lähdettävä pois kotoaan -maasta joka oli hyvä elää- ja meidän oli vaellettava aroilla ja erämailla etsien maata, joka olisi hyvä ja hedelmällinen ja jossa voisimme kasvattaa lapsiamme ja karjojamme. Jumalat päättivät, että tämä kansamme tarina tulisi kirjoittaa ylös ja monet kuninkaat tekivät aivan kuten Jumalat olivat heitä määränneet ja he kirjoittivat muistiin kansamme vaiheita ja taisteluita. Tullessamme tähän maahan nämä ikiaikaiset kirjoitukset olivat kadoneet. Kuitenkin vanhempamme kertoivat näitä tarinoita lapsilleen ja tarina eli sukumme parissa. Ennen kuolemaani sain Jumalilta tiedon, että he tulisivat valitsemaan heimomme miesten keskuudesta valitun, jonka tehtävänä olisi kirjoittaa ylös nämä kertomukset kansamme vaiheista. Tämä valittu olet sinä. Älä pelkää vaan mietiskele näitä sanojani ja tulet huomaamaan, että tämä on totta ja sinä tulet löytämään rohkeuden. Vuoden kuluttua tähän samaan aikaan on sinun määrä saada enemmän tietoa ja tuolloin työsi tarinamme kertomisesta todella alkaa."

On sanomattakin selvää, että tämä ääni, joka kuului ikäänkuin kaikkialta ympäriltäni voimakkaana kuin kuohuva koski säikytti minut perusteellisesti ja siksi lähdin juoksemaan takaisin tulosuuntani. Juostuani hyvän tovin, istahdin kannolle, suuresti peloissani ja kauttaaltaan vapisten. Tämä ääni oli tullut yllättäen mutta se ei ollut vihainen.Vaikka sen voima olisi varmasti ollut kyllin vahva säikyttämään jopa kokonaisia armeijoita, minut kuitenkin saattoi pelon valtaan äänen äkillinen ilmaantuminen eikä niinkään se voima tai sanoma jonka olin saanut. 

Tapahtuman jälkeen, mietiskelin kuulemaani useiden päivien ajan ja  lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että se oli väsyneen mieleni tuottama harha.Vuoden kuluttua toukokuussa 2015 lähdin jälleen Pisan mäelle. Kuljin tuttuja polkuja, kohti sitä samaa metsäistä aukiota, jossa olin saanut tuon ihmeellisen sanoman. Pysähdyin paikalle ja katselin asutuksen raunioita niiden nukkuessa ikuista untaan lehtimaton alla, ikäänkuin kertoen vanhaa tarinaa perheistä, jotka olivat tällä paikalla asuneet satoja vuosia aiemmin.

Huomasin, että maassa,erään raunion vieressä kimmelsi jokin. Kävellessäni lähemmäs tuota ihmeellistä loistetta huomasin, että jalkojeni juuressa loisti kaunein koskaan näkemistäni vuorikristalleista. Aikomukseni oli nostaa tuo kaunis, hohtava kivi käteeni mutta koskettaessani sen pintaa kuulin tuon tutun äänen, jonka olin kuullut vuosi aiemmin tällä samalla paikalla ja ääni sanoi:

”Minä Thomas Jaakonpoika Savonmaan kuningas, Pisanvuoren juurella, olen tullut jo vanhaksi ja pian siirryn Ikiaikaisen luo elämästä kylliksi saaneena ja paljon kokeneena. Mutta ennen siirtymistäni autuuden riistamaille haluan kirjoittaa ylös jotakin kansani vaiheista ja elämästä niiden monien ja lukuiseksi tulleiden heimojen keskellä, jotka ovat meitä vastaan taistelleet jo lukemattomien sukupolvien ajan. Partani on käynyt valkeaksi ja hiukseni ovat harmaantuneet mutta järkeni- joka on minut niin monesta tukalasta paikasta pelastanut- toimii edelleen ja ajatukseni juoksee lailla hirven vasan.

Minä Thomas Jaakonpoika saan nauttia elämäni ehtoosta perheeni ja heimoni keskuudessa, suuresti iloisena siitä, että nuoremmat ja paljon vähemmän kokeneet yhä osaavat arvostaa vanhempiensa ja esi-isiensä työtä ja taisteluita tämän maan edestä.

Ja paljon näitä sotia ja sotahuutoja on kuulunut ja monasti niitä vielä tullaan kuulemaan ja verta vuodattamaan ennen kansamme täydellistä vapautta ja sorron ikeen kirpoamista.

Rukoilen, että maan Jumalatar ei kutsuisi minua poveensa, ennen kuin saan tarinani kirjoitettua. Mutta kuitenkin niin, että mikäli Hän näin tekee, Hän suuressa armollisuudessaan ja rakkaudessaan antaisi tämän kirjoituksen säilyä tuleville sukupolville kunnes jälleen, joku heimomme miehistä tätä työtä jatkaisi ja kertoisi tarinaamme eteenpäin.

Mutta, jotta en voimiani turhaan kuluttaisi, ennen silmieni väsymistä ja käteni kirpoamista, aloitan kokoamaan yhteen niitä kirjoituksia, jotka ovat kulkeneet mukanamme jo muinaisista ajoista lähtien.

Ukko Ilman Jumalamme, Äiti maamme Ihka Impi ja Ahti veden Jumala, jotka ovat kansaamme varjelleet ja sen tyystin tuholta pelastaneet välittävät tämän tarinamme eteenpäin ja valitsevat heimomme keskuudessa miehen tämän saagamme välittäjäksi ja sen tiedoksi saattamiseksi.”

 

Kuultuani nämä sanat, vapisin kauttaaltaan enkä kyennyt liikuttamaan raajojani vaan olin ikäänkuin halvaantunut. Tuo sama ääni , jonka lähdettä en kyennyt määrittelemään jatkoi vielä ja sanoi:

"Sinut on valittu heimomme miehistä kuulemaan tämä tarina ja sinun on kirjoitettava se ylös. Minä Thomas Jaakonpoika olen se, joka sinulle tämän kirjoituksen välittää niin kuin se on minulle kerrottu vanhempieni ja esivanhempieni suulla. Sinä olet valittu heimomme miehistä ja sinun ei pidä laskea kättäsi ennenkuin olet saanut tämän työn päätökseen. Sinun on kirjoittetta öin ja päivin ja minä kuiskaan tämän kertomuksemme sinun korvaasi ja näytän sen näkyinä silmillesi. Eikä sinun pidä säikkyä sitä työtä joka edessäsi on sillä Jumalat antavat sinulle viisauden ja voiman. Nosta nyt tuo kivi käteesi ja pidä se mukanasi, sillä ilman sitä, en voi kuiskailla korvaasi ja näyttää näkyjä silmillesi. Älä kadota kiveä ja työsi päätyttyä on sinun palautettava se takaisin tähän paikkaan. Mikäli rikot nämä minun sanani ja hukkaat kristallin on sinun osasi oleva pahempi kuin yhdenkään kansamme vastustajan."

Minä tämän tarinan ylöskirjoittana todistan, että tämä kaikki tämä on totta ja että kaikki kävi aivan kuten olen tähän sen muistiin kirjoittanut ja että Fymarkin kansa, joka joutui lähtemään kaukaisesta maastaan on meidän heimomme ja kansamme esi-isiä.

Syvällä savossa 16.5.1015