sunnuntai, 24. toukokuu 2015

Toinen Kemhin kirja

Toinen Kemhin kirja

1. Luku

Kemhi kertoo kruunajaisista

1. Ja nyt minä Kemhi, Karoshin poika jatkan kirjoittamista ja kerron asiat niin kuin ne tapahtuivat. Uutinen isäni kuolemasta tuli minulle yllätyksenä enkä voinut uskoa hänen menneen Jumalien luo. Nafis, jonka tehtävänä oli saattaa minut Ashtalin maalle, kertoi minulle matkalla kuninkaan asunnolle kaiken sen minkä sijaishallitsija Jaal oli määrännyt kerrottavaksi.

2. Matkalla Ashtalin maalle pysähdyimme vain muutaman kerran maankiertäjien heimon leireissä ja neuvoimme heitä kaikkia vaeltamaan kohti pohjoista Amadonin maahan. Heidän vieraanvaraisuutensa liikutti sydäntäni ja Nafis, joka oli perehtynyt heidän tapoihin ja kulttuuriin minua paremmin, kertoi tuon kansan elämästä monia kiehtovia kertomuksia ja tuolloin päätin, että huolehtisin tuon heimon hyvinvoinnista isäänikin paremmin.

3. Kuljettuamme näin usean päivän ajan, saavuimme Ashtalin maalle jopa hieman suunniteltua aikaisemmin. Huomioni kiinnittyi täällä kuten muuallakin siihen, että niin monet perheet kokosivat karjaansa ja kaikkea omaisuuttaan. Nafis oli kertonut minulle, että sijaishallitsija Jaalin antaman määräyksen mukaisesti jokaisen miehen olisi vietävä perheensä ja omaisuutensa pohjoiseen jotta minä heidän tulevan kuninkaanaan näkisin kansamme vaurauden.

4.Ilokseni havaitsin, että Fymarkin kansa ei tunnistanut kasvojani kulkiessani kohti määränpäätäni ja tämä nopeutti kulkuamme, sillä kertaakaan meidän ei tarvinnut pysähtyä kuuntelemaan suosionosoituksia. En enää ollut se kaikkien ihailema pieni prinssi vaan minusta oli näiden temppelikoulussa viettämieni vuosien aikana kasvanut aikuinen mies ja siksipä kasvonikin olivat muuttunueet tuntemattomiksi näille ihmisille.

5. Kuninkaan asunto, johon olimme matkalla rakennettiin alunperin temppeliksi, mutta kun kansamme kasvoi ja vaurastui, päätti kuningas Erashveros rakentaa suuremman ja ylevämmän palvontapaikan kansamme jumalille. Erashveros oli isäni kuningas Karoshksen isoisänisoisä. Tuon uuden, temppelirakennuksen valmistuttua on kansamme kuninkaat asuneet tässä alkuperäisessä temppelirakennuksessa.

6. Kansamme lait määräsi, että sijaishallitsija ei saanut poistua kuninkaan asunnosta mikäli heimojen tuomarit eivät kyenneet kantamaan temppelikruunua, hohtavia vitjoja ja rintapanssaria hänen perässään. Kansamme laki määräsi lisäksi, että kruununperillisen, jonka päähän temppelikruunu laskettaisiin täytyy tavata sijaishallitsija kuninkaan asunnolla ja että tässä tapaamisessa valtaa pitävä sijaishallitsija nimitettäisiin ylipapiksi ja sijaishallitsijaksi nousisi kuninkaan kruununperillinen.

7. Jumalien määräysten mukaan vain ylipappi oli sovelias kruunaamaan tulevan kuninkaan. Vallanvaihdon jälkeen siirtyisi temppelin ylipappeus ja siten myös kaikki valta uuden kuninkaan käsiin.

8. Tähän tilaisuuteen oli sijaishallitsijan lähetti Nafis minua tullut noutamaan.

perjantai, 15. toukokuu 2015

Savon saagan esipuhe

Pisasavonsaaga.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuljeskellessani keväällä 2014 Pisan vuoren rinteillä, huomasin syvällä metsässä, polkujen varrella vanhan asutuksen rauniot. Nämä rauniot kiehtoivat minua ja tutkistellessani niitä kuulin yllättäen äänen joka voimistui kaiken aikaa, ikäänkuin tullen lähemmäs. Hiljalleen aloin ymmärtää, että ääni oli puhetta ja kuulin seuraavat sanat:

"Kuule minua, äläkä käänny ympäri nähdäksesi minut, sillä sinä et voi nähdä minua etkä löytää minua ennen kuin aika on oikea.  Tämä paikka jossa seisot on kansani koti. Kansamme on elänyt näillä mailla jo muinaisista ajoista alkaen ja olemme levinneet laajalle, viljellen ja kasketen metsiä ja maiden mantuja. Jo aikojen alussa, saimme Jumalilta määräyksen, että kansamme on lähdettävä pois kotoaan -maasta joka oli hyvä elää- ja meidän oli vaellettava aroilla ja erämailla etsien maata, joka olisi hyvä ja hedelmällinen ja jossa voisimme kasvattaa lapsiamme ja karjojamme. Jumalat päättivät, että tämä kansamme tarina tulisi kirjoittaa ylös ja monet kuninkaat tekivät aivan kuten Jumalat olivat heitä määränneet ja he kirjoittivat muistiin kansamme vaiheita ja taisteluita. Tullessamme tähän maahan nämä ikiaikaiset kirjoitukset olivat kadoneet. Kuitenkin vanhempamme kertoivat näitä tarinoita lapsilleen ja tarina eli sukumme parissa. Ennen kuolemaani sain Jumalilta tiedon, että he tulisivat valitsemaan heimomme miesten keskuudesta valitun, jonka tehtävänä olisi kirjoittaa ylös nämä kertomukset kansamme vaiheista. Tämä valittu olet sinä. Älä pelkää vaan mietiskele näitä sanojani ja tulet huomaamaan, että tämä on totta ja sinä tulet löytämään rohkeuden. Vuoden kuluttua tähän samaan aikaan on sinun määrä saada enemmän tietoa ja tuolloin työsi tarinamme kertomisesta todella alkaa."

On sanomattakin selvää, että tämä ääni, joka kuului ikäänkuin kaikkialta ympäriltäni voimakkaana kuin kuohuva koski säikytti minut perusteellisesti ja siksi lähdin juoksemaan takaisin tulosuuntani. Juostuani hyvän tovin, istahdin kannolle, suuresti peloissani ja kauttaaltaan vapisten. Tämä ääni oli tullut yllättäen mutta se ei ollut vihainen.Vaikka sen voima olisi varmasti ollut kyllin vahva säikyttämään jopa kokonaisia armeijoita, minut kuitenkin saattoi pelon valtaan äänen äkillinen ilmaantuminen eikä niinkään se voima tai sanoma jonka olin saanut. 

Tapahtuman jälkeen, mietiskelin kuulemaani useiden päivien ajan ja  lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että se oli väsyneen mieleni tuottama harha.Vuoden kuluttua toukokuussa 2015 lähdin jälleen Pisan mäelle. Kuljin tuttuja polkuja, kohti sitä samaa metsäistä aukiota, jossa olin saanut tuon ihmeellisen sanoman. Pysähdyin paikalle ja katselin asutuksen raunioita niiden nukkuessa ikuista untaan lehtimaton alla, ikäänkuin kertoen vanhaa tarinaa perheistä, jotka olivat tällä paikalla asuneet satoja vuosia aiemmin.

Huomasin, että maassa,erään raunion vieressä kimmelsi jokin. Kävellessäni lähemmäs tuota ihmeellistä loistetta huomasin, että jalkojeni juuressa loisti kaunein koskaan näkemistäni vuorikristalleista. Aikomukseni oli nostaa tuo kaunis, hohtava kivi käteeni mutta koskettaessani sen pintaa kuulin tuon tutun äänen, jonka olin kuullut vuosi aiemmin tällä samalla paikalla ja ääni sanoi:

”Minä Thomas Jaakonpoika Savonmaan kuningas, Pisanvuoren juurella, olen tullut jo vanhaksi ja pian siirryn Ikiaikaisen luo elämästä kylliksi saaneena ja paljon kokeneena. Mutta ennen siirtymistäni autuuden riistamaille haluan kirjoittaa ylös jotakin kansani vaiheista ja elämästä niiden monien ja lukuiseksi tulleiden heimojen keskellä, jotka ovat meitä vastaan taistelleet jo lukemattomien sukupolvien ajan. Partani on käynyt valkeaksi ja hiukseni ovat harmaantuneet mutta järkeni- joka on minut niin monesta tukalasta paikasta pelastanut- toimii edelleen ja ajatukseni juoksee lailla hirven vasan.

Minä Thomas Jaakonpoika saan nauttia elämäni ehtoosta perheeni ja heimoni keskuudessa, suuresti iloisena siitä, että nuoremmat ja paljon vähemmän kokeneet yhä osaavat arvostaa vanhempiensa ja esi-isiensä työtä ja taisteluita tämän maan edestä.

Ja paljon näitä sotia ja sotahuutoja on kuulunut ja monasti niitä vielä tullaan kuulemaan ja verta vuodattamaan ennen kansamme täydellistä vapautta ja sorron ikeen kirpoamista.

Rukoilen, että maan Jumalatar ei kutsuisi minua poveensa, ennen kuin saan tarinani kirjoitettua. Mutta kuitenkin niin, että mikäli Hän näin tekee, Hän suuressa armollisuudessaan ja rakkaudessaan antaisi tämän kirjoituksen säilyä tuleville sukupolville kunnes jälleen, joku heimomme miehistä tätä työtä jatkaisi ja kertoisi tarinaamme eteenpäin.

Mutta, jotta en voimiani turhaan kuluttaisi, ennen silmieni väsymistä ja käteni kirpoamista, aloitan kokoamaan yhteen niitä kirjoituksia, jotka ovat kulkeneet mukanamme jo muinaisista ajoista lähtien.

Ukko Ilman Jumalamme, Äiti maamme Ihka Impi ja Ahti veden Jumala, jotka ovat kansaamme varjelleet ja sen tyystin tuholta pelastaneet välittävät tämän tarinamme eteenpäin ja valitsevat heimomme keskuudessa miehen tämän saagamme välittäjäksi ja sen tiedoksi saattamiseksi.”

 

Kuultuani nämä sanat, vapisin kauttaaltaan enkä kyennyt liikuttamaan raajojani vaan olin ikäänkuin halvaantunut. Tuo sama ääni , jonka lähdettä en kyennyt määrittelemään jatkoi vielä ja sanoi:

"Sinut on valittu heimomme miehistä kuulemaan tämä tarina ja sinun on kirjoitettava se ylös. Minä Thomas Jaakonpoika olen se, joka sinulle tämän kirjoituksen välittää niin kuin se on minulle kerrottu vanhempieni ja esivanhempieni suulla. Sinä olet valittu heimomme miehistä ja sinun ei pidä laskea kättäsi ennenkuin olet saanut tämän työn päätökseen. Sinun on kirjoittetta öin ja päivin ja minä kuiskaan tämän kertomuksemme sinun korvaasi ja näytän sen näkyinä silmillesi. Eikä sinun pidä säikkyä sitä työtä joka edessäsi on sillä Jumalat antavat sinulle viisauden ja voiman. Nosta nyt tuo kivi käteesi ja pidä se mukanasi, sillä ilman sitä, en voi kuiskailla korvaasi ja näyttää näkyjä silmillesi. Älä kadota kiveä ja työsi päätyttyä on sinun palautettava se takaisin tähän paikkaan. Mikäli rikot nämä minun sanani ja hukkaat kristallin on sinun osasi oleva pahempi kuin yhdenkään kansamme vastustajan."

Minä tämän tarinan ylöskirjoittana todistan, että tämä kaikki tämä on totta ja että kaikki kävi aivan kuten olen tähän sen muistiin kirjoittanut ja että Fymarkin kansa, joka joutui lähtemään kaukaisesta maastaan on meidän heimomme ja kansamme esi-isiä.

Syvällä savossa 16.5.1015

perjantai, 15. toukokuu 2015

Ensimmäinen Kemhin kirja

Ensimmäinen Kemhin kirja

1.luku

Kemhi kertoo kansastaan Fymarkista, sen kuninkaasta ja tuomareista. Fymark nauttii rauhasta kansojen keskellä. Kemhi kertoo Nafisista

1. Minä Kemhi Karohsin poika ,Fymarkin kuningas sain Luojaltamme tehtäväksi merkitä ylös kansamme vaiheita ja taisteluita.
2. Olen syntynyt kaukaisessa maassa meren rannalla, heimoon, jonka oli aikojen alussa lähdettävä pois maastaan, jonka Taivaan ja ilmojen Herra oli kansallemme antanut.
3. Kansamme sai elantonsa maasta, viljellen ja laiduntaen karjaa ja kaikenlaisia maan eläimiä. Isäni Karohs oli oikeamielinen ja Jumalaapelkäävä mies, kansan rakastama ja oikeudenmukainen tuomari.
4. Kaikissa riita-asioissa isäni aina turvautui Yli Jumalamme ohjeisiin ja lakeihin. Isäni Kuningas Karosh oli asettanut myös monia heimo tuomareita valvomaan ja tuomitsemaan
kansamme keskuudessa  aina Jumalaa pelkäävällä tavalla.
5. Kuningas Karohs oli antanut määräyksen, että  mikäli jokin asia olisi liian monimutkainen tai vaikea ratkaistavaksi, olisi asia tuotava hänen eteensä, jotta hän, Ylituomarin istuimelta veisi asian Jumalan eteen.
6. Fymark sai elää rauhassa heimojen keskellä ja kansamme nautti suurta arvostusta kansojen Kuninkaiden silmissä. Kukaan ei nostanut miekkaa kansaamme vastaan eikä riita-asioita kuninkaiden kesken esiintynyt. Yli Jumala siunasi meitä ja ympärillä olevia kansoja rauhalla ja hyvinvoinnilla, koska me pelkäsimme Häntä ja kaikenaikaa uhrasimme satomme ja karjamme ensihedelmiä hyväntuoksuisena uhrina, kiitoksen mielellä.
7.Kansamme Fymark koostui viidestä heimosta joiden nimet olivat Ashtali, Reumeon, Zhebuhar, Amadon ja Hameen. Ashtalin heimon tuomarina toimi tuohon aikaan Jaal. Jaal oli vahva ja oikeudenmukainen ja sai suosion isäni silmissä. Ashtalin heimo asui neljän heimon keskellä maamme sisällä. Tämä heimo oli isäni Kuningas Karoshin heimo jossa hän istui ylituomarin istuimella.
8. Reumeonin heimon tuomarina toimi tuohon aikaan Kasib. Kasib oli mieleltään vakaa ja hallitsi oikeudenmukaisesti kaikkina elinpäivinään ja sai suosion isäni silmissä. Reumeonin heimo asui itäisen veden rannoilla.
9. Zhebuharin heimon tuomarina toimi tuohon aikaan Rafi. Rafi oli vahva ja oikeudenmukainen ja sai suosion isäni silmissä. Zhebuharin heimo asui läntisen veden rannoilla.
10. Amadonin heimon tuomarina toimi tuohon aikaan Salim. Salim on hyvä ja Jumalaapelkäävä mies ja sai suosion isäni silmissä. Amadonin heimo asui ylhäällä suurten arojen lähellä.
11. Hameemin heimon tuomarina toimi tuohon aikaan Kasib. Kasib oli rohkea ja oikeudenmukainen mies ja sai suosion isäni silmissä. Hameemin heimo asui Tushetin vuoren juurella. Heidän maansa oli hedelmällisin.
12. Nämä olivat tuomarit, jotka isäni kuningas Karohs asetti kansamme keskuuteen hallitsemaan kukin omaa heimoaan ja kansamme kiitti jatkuvasti Jumalaa Hänen hyvyydestään ja siitä, että Jumala oli siunannut kansaa niin hyvällä ja viisaalla kuninkaalla.
13.Tuohon aikaan Hameenin heimon tuomarina  toimi mies nimeltä Kasib. Kasib oli tuominnut heimoa oikeamielisesti kolmenkymmenen vuoden ajan ja tämän vuoksi oli Hameemin heimo rikas rauhasta ja hyvinvoinnista.
14.  Kasibilla oli poika nimeltä Nafis. Nafis oli syntynyt Kasibin kymmenennellä tuomari vuotena. Hänen äitinsä Ni'mah oli kuollut pian pojan syntymän jälkeen verenvuotoon.
15.  Nafis ei koskaan saanut imeä hänen rintaansa eikä tuntea äitinsä rakkautta ja tämä jätti nuoren miehen vaille sitä tukea ja turvaa, jota vain äidit voivat tarjota.
16. Nafisin imettäjänä toimi tuomari Kasibin sisar Silma.
17. Silma huolehti pojasta koko voimallaan ja suojeli tätä yhdessä Kasibin kanssa kasvatten hänestä komea vartisen ja urhoollisen nuorukaisen.

2. Luku
Kemhi kertoo Jumalten siunauksista. Mithran kansa rakentaa teitä ja linnoituksia. Fymarkin kansa kokoontuu, kuulee Jumalten lupaukset. Kansa vapisee pelosta. Kuningas käskee uhrata satojen ja karjojen ensihedelmiä.


1. Kansamme maa sijaitsi kahden suuren veden välissä. Maamme oli hedelmällistä ja maan Hengetär antoi meille kaikenlaisia metsän eläimiä joita saatoimme metsästää sekä lintuja joiden munat ravitsivat pienokaisiamme niin, että heistä kasvoi suuria ja voimakkaita nuorukaisia.
2. Vesien Jumala siunasi kansaamme kaikenlaisilla kaloilla ja meren eläimillä. Kansamme maa oli leveä ja avara elää, kuninkaan lähetiltä kesti kaksikymmentäkuusi päivän matkaa vaeltaa kansamme itäiseltä vesirajalta kansamme läntiselle vesirajalle.
3. Alapuolellamme sijaitsi Tushetin vuori, jonka takana eli väkevä ja sotaisa kansa, joka levitti maansa rajoja ja valloitti jatkuvasti yhä uusia alueita. Tuota kansaa kutsuttiin Mithran kansaksi, koska heidän Jumalansa nimi oli Mithra.
4. Fymarkin kuninkaat olivat sukupolvien ajan välttäneet Tushetin vuoren ylittämistä, koska esi-isämme olivat tehneet valan isiemme Jumalan kanssa, ettei kansamme sekaannu tuon maan tyttäriin, sen sotaisan ja raivoisan luonteen vuoksi.
5. Mithran kansa rakensi kaupunkeja ja linnoitti vuoren rinteitä, sillä oli runsaasti ratsuja, sotaväkeä ja vaunuja vedettäväksi. Tushetin vuori oli pysäyttänyt Mithran kuninkaiden etenemisen ylemmäs meidän maallemme. Mithran eteneminen oli pysähtynyt isäni kuningas Karoshin kahtena kymmenentenä yhdeksäntenä hallitusvuotena.
6. Vuoren rinteet olivat jyrkät ja maasto oli kyllin vaarallinen jopa näinkin mahtavalle kansalle. Kun Mithran maan kuningas huomasi, että vuori pysäytti sotajoukkojen etenemisen sanoi hän:
7.  “Katso! Tämän vuoren takana oleva maa on hyvää ja hedelmällistä maata. Isämme ovat sotineet ja vallanneet monia kaupunkeja ja kansamme  on kasvanut suureksi ja väkeväksi. Tämä maa on kuiva ja vaikea viljeltäväksi. Tehkäämme rinteille linnoituksia ja teitä kuljettavaksi niin, että sotaväkemme voi astua tuohon maahan ja ottaa sen haltuunsa.”
8. Kun isäni kuningas Karosh kuuli nämä sanat ja sotahuhut, hän kauhistui, repi viittansa ja huusi: " Voi meitä, sillä tuo kansa on väkevä ja se on valloittanut monia maita ja kaupunkeja. Mitä me voisimme tehdä pelastaaksemme  vaimomme ja pienokaisemme, joutumasta heidän orjikseen ja palvelijoikseen sillä meidän kansamme on pieni eikä kykene puolustamaan maataan näin suuren kuninkaan edessä!" Tämän jälkeen kuningas Karosh kutsui luokseen kansamme tuomarit ja vanhimmat, kysyäkseen heiltä neuvoa, mitä hänen tulisi tehdä ettei Fymark jäisi Mithran maan kuninkaan käsiin.
9. Ensimmäisenä oman ehdotuksensa kertoi Ashtalin heimon tuomari Jaal. Tuomari Jaal astui kuninkaan eteen ja sanoi:
10. "Oi mahtava Kuninkaamme, kuule nyt minua kun kerron oman ehdotukseni. Älä käännä korviasi pois kuulemasta sanojani äläkä laske kättäsi alas pelon tähden. Sillä katso! Vaikka Mithran kansa on vahva ja sillä on runsaasti hevosia, sotaväkeä ja vaunuja vedettäväksi ja vaikka se on alkanut rakentaa linnoituksia ja teitä Tushetin rinteille tullakseen vuoren yli kansamme maille, on meidän isiemme Jumala kuitenkin kanssamme.
11.Hän on siunannut maatamme rauhalla ja hyvinvoinnilla kaikkina kuninkaidemme päivinä. Ällös siis pelkää! Isiemme Jumala on varjeleva maamme ja siunaava sinua oi armollinen kuningas, niin että vuotesi ei vähiin käy eikä kätesi kirpoa hallitsemasta.
12. Oi mahtava Kuninkaamme, kuule nyt minua, Ashtalin heimon tuomari Jaalia. Sillä minä olen kuullut vesien Jumalan lupauksen, että hän lähettää vetensä taivaalle ja antaa sen sataa rakeina Mithran kansan päälle, mikäli he yrittävät nousta vuoren yli. Vielä vesien Jumala sanoo, että tuo kansa kuolee näille rinteille, rakeiden alle. Tuo kansa menehtyy oman oveluutensa alle ja siitä ei jää edes keihään kärkeä muistoksi myöhemmin tuleville." Näin tuomari Jaal puhui ja hänen puheensa miellytti kuningas Karoshia.
13. Tuomari Jaalin jälkeen kuninkaan eteen astui Zhebuharin heimon tuomari Rafi.
14. "Teidän korkeutenne tekee hyvin kutsuessaan kansamme tuomarit ja vanhimmat eteensä. Koska uhka on yhteinen on päätöksemme oltava yhteinen ja sen täytyy heijastaa sitä viisautta, jonka isiemme Jumala on meille suuressa armossa antanut.
15. Mikäli päätös tulevasta on vain yhden miehen aivoitus se voi saattaa meidät kaikki vaaraan ja johtaa kansamme tuhoon. Kuule oi siis minuakin kun kerron mitä maan Hengetär kuiskasi korvaani.
16. Oi kuningas, mikäli Mithran kansa yrittää Tushetin yli kansamme kimppuun, viedäkseen sen orjuuteen ja ottaakseen maan haltuunsa. Maan Hengetär, joka siunaa kansaamme ja ravitsee pienokaisiamme on luvannut järisyttää vuorta jopa niin, että palava kivi valuu Mithran sotajoukkojen päälle polttaen heidät niin, ettei heistä jää edes jousen jännettä muistoksi myöhemmin tuleville." Näin tuomari Rafi puhui ja hänen puheensa miellytti kuningas Karoshia.
17. Kun tuomarit ja heimojen vanhimmat kuulivat nämä kaksi todistusta Jumalten varjeluksesta heidän sydämensä täytti ilo ja he alkoivat pitää suurta riemua.
18. Nämä lupaukset eivät kuitenkaan ilahduttaneet isäni Karoshin sydäntä vaan yhä hän vapisi ja repi hiuksiaan suuren murheen vallassa. Sillä hän ei uskonut tuomareiden puheita ja ajatteli heidän kertovan satuja. Eihän koskaan oltu kuultu Jumalten puuttumisesta kansojen asioihin näin suurella tavalla.
19. Kunigas itki ja valitti: "Kansamme on pieni ja Mithran kansa on väkevä. He tulevat ja teurastavat naisemme ja lapsemme eikä Jumat voi sitä estää, onhan nähty kuinka he ovat valloittaneet monia kansoja ja vieneet heidän koko omaisuutensa, tappaneet karjan ja tukkineet vesilähteet, miksi Jumalat suojelisivat meitä, kun he eivät ole suojelleet näitä toisiakaan kansoja?"
20. Nämä sanat kuullessaan tuomarit olivat hämmästyneitä hänen epäuskonsa vuoksi ja heidän sydämensä alkoi jälleen vapista ja he repivät viittansa, kieriskelivät maassa ja valittivat suureen ääneen.
21. Nafis, joka palveli isänsä tuomari Kasibin avustajana kuunteli kansan valitusta ja mietiskeli tuomareiden ennustuksia sydämessään. Nafis, joka uskoi isiemme Jumalaan nousi seisomaan kansanjoukossa, levitti kätensä ja huusi:
22. " Jumalat ovat puhuneet ja osoittaneet, että he kykenevät varjelemaan maatamme valloittajilta. Miksi olette murheellisia ja annatte kuninkaan epäuskon viedä toivonne paremmasta tulevaisuudesta? Sillä katso, vaikka kansamme on pieni eikä se koskaan ole sotataitoja harjoittanut, on meillä yhä toivoa kun luotamme isiemme Jumalaan. Kysykäämme Taivaan Herralta neuvoa ja uhratkaamme satomme ja karjamme ensihedelmiä Hänelle hyväntuoksuiseksi uhriksi. Kääntäkäämme kasvomme hänen puoleensa ja odottakaamme Hänen vastaustaan. Sillä Hän varmasti vastaa ja kuulee huokauksemme."
23. Nafisin puheessa oli paljon voimaa ja vaikka hän oli vasta nuori sai tämä vetoomus kansankokouksen hiljenemään ja häpeämään. Olihan Fymark aina laittanut toivonsa isienä Jumalaan ja he olivat nähneet hänen siunauksensa kansansa yllä. Kun Kunigas kuuli kaiken tämän, nosti hän kätensä ylös ja sanoi:
24. "Me olemme totisesti nähneet ne monet siunaukset, joita Jumalamme on päällemme vuodattanut. Minä pyydän ettei oma epäuskoni ja lihallinen heikkouteni vaikuttaisi kansani rohkeuteen luottaa Jumaliin. Oi Taivaan Herra! Anna anteeksi epäuskoni ja heikkouteni, niin ettei kansani vapisisi ja laskisi käsivarsiaan sinun edessäsi. Anna meille rohkeutta luottaa lupauksiisi! Kuule minua oi Fymark! Tehkäämme kuten nuori Nafis sanoo.
25. Tuokaamme Isiemme Jumalan eteen kaikkia satomme ja karjamme ensihedelmistä ja uhratkaamme ne hyväntuoksuiseksi uhriksi Hänen edessään ja kääntäkäämme kasvomme Hänen eteensä ja anokaamme niin me varmasti saamme vastauksen."

3. Luku
Kuningas antaa ohjeet uhraamiseen. Kansa valittaa ja kuningas suree. Tuomarit uhraavat kolmen päivän ajan


1. Tuomarit, jotka kuulivat kaikki nämä kuninkaat sanat, pitivät puhetta järkevänä ja antoivat kukin heimoilleen määräyksen, että jokaisen perheen olisi tuotava satonsa ja karjansa ensihedelmiä isiemme Jumalalle uhrattavaksi.
2. Vielä tuomarit antoivat määräyksen, ettei kukaan saanut yhtyä vaimoonsa ja ettei vaimot saaneet yhtyä miehiinsä vaan, että jokaisen olisi osoitettava täydellistä uhrautumista odottaessaan Ylijumalan vastausta.
3. Tuomarit näet pelkäsivät, että mikäli kansa osottaisi ilakoivansa ja olevansa huoleton tämän suuren uhkan edessä, voisi Ylijumala vihastua moisesta epäkunnioituksesta ja rangaistukseksi tästä Fymarkin kansa vietäisiin orjina Mithran kuninkaan palvelukseen.
4. Uhrit päätettiin tarjota Boshboranin laaksossa Tushetin vuoren juurella, Hameemin heimon mailla. Tämä laakso oli kansallemme Fymarkille pyhä, koska siellä meidän Jumalamme, maan Hengetär, ilmojen Valtiatar ja isiemme Jumala olivat osoittaneet ensimmäisen kerran, että maa jossa Fymarkit tulisivat asumaan olisi hyvä ja rauhallinen maa elää.
5. Isäni kunigas Karosh oli lisäksi antanut määräyksen, että kaikkien nuorten miesten jokaisesta viidestä heimosta olisi osallistuttava uhrialttareiden rakentamiseen.
6. Tämän lisäksi Kuningas Karosh määräsi, että kivet uhrialttareita varten tuotaisiin jokaisen viiden heimon alueelta siten, että kullakin heimolla olisi käytössä omista kivistään rakennettuja uhrialttareita. Näitä uhrialttareita määrättiin rakennettavaksi kolme jokaista heimoa kohden.
7. Kuullessaan nämä määräykset kaikki kansa alkoi vaikertaa ja sanoi: " Mitä pahaa kansamme on tehnyt, että sitä näin lyödään ja kuritetaan. Emmekö ole saaneet elää rauhassa maassamme jo muinaisista ajoista lähtien. Kuka meitä saattaisi orjakseen tai veisi vaimomme ja lapsemme orjuteen tai kuka meidän vesilähteemme kuivaisi?
8. Tuomareiden määräykset ovat kovia. Hehän sanovat, ettemme saisi yhtyä vaimoihimme ja ilakoida heidän kanssaan. Vielä tuomarit sanovat, että meidän olisi kannettava kiviä Boshboranin laaksoon, joka on kovin kaukana heimojemme maista. Emmekö siis voisi rakentaa näitä alttareita kukin omille maillemme ja uhrata satomme ja karjamme ensihedelmiä kukin oman heimomme parissa?"
9. Kansa puhui tämän, koska he eivät tienneet Mithran kansan uhkaavan heidän rauhaansa, sillä Kuningas oli kieltänyt tuomareita kertomasta tästä uhkasta kansalle, jotta se ei säikähtäisi ja hajaantuisi kukin omalle taholleen.
10. Kuningas ajatteli, että mikäli kansa osoittasi uskoa ja uhrautumisen mieltä ilman, että he tietäisivät kansaa uhkaavasta vaarasta, katsoisi isiemme Jumala maatamme ja huomaisi sen olevan Jumalaa pelkäävää ja nöyrää kansaa ja vapauttaisi sen Mithran kansan käden alta.
11. Kun isäni kuningas Karosh kuuli kansan vaikerruksen ja sen kuinka he vastasivat kuninkaan tuomareiden välityksellä antamiin määräyksiin, tuli hän jälleen surulliseksi, repi viittansa päältään ja alkoi kieriskellä maassa.
12. Kunigas voivotteli maassa maatessaan ja sanoi: "Voi minua kurjaa, miksi minua rangaistaan näin uppiniskaiselle ja kovapäisellä kansalla?"
13. Isäni kuningas Karosh kutsui heimojen tuomarit jälleen eteensä ja sanoi: "Olen kuullut kansani vaikeruksen, ja itkun kun he valittavat sitä, että heidän olisi tuotava kiviä Boshboranin laaksoon uhratakseen kukin heimonsa alttarilla kaikkia satonsa ja karjansa ensihedelmiä hyväntuoksuisena savuna isiemme Jumalan eteen.
14. Kuulkaa siis minua oi kansani tuomarit. Eikö me tunneta Jumaliamme ja emmekö me palvele heitä päivin ja öin? Emmekö me olekin kansamme edustajina Jumaliemme edessä ja uhraa jatkuvasti heille kaikkea hyvää? Kuulkaa siis minua oi kansani tuomarit kun sanon: Uhratkaamme me kansamme puolesta satojemme ja karjojemme ensihedelmiä ja anokaamme isiemme Jumalaa säästämään kansamme Mithran kädeltä."
15. Kuullessaan kuninkaan ehdotuksen nousi Amadonin heimon tuomari Salim seisomaan ja sanoi: "Kuninkaan sanat ovat hyvät ja oikeamieliset. Miksi kurittaisimme kansaamme kovalla työllä ja laskisimme sen selkään raskaita kuormia. Me olemme kukin heimojemme tuomareita, edustamassa heimojamme Jumalien edessä.
16. Tehkäämme kuten rakas kuninkaamme ehdottaa ja uhratkaamme Jumalille hyväntuoksuisia uhreja, sillä me totisesti tunnemme Jumalat ja he kuulevat anomuksemme ja pelastavat kansamme Mithran kädestä."
17. Ja niin tuomarit yhdessä päättivät noudattaa kuninkaan ehdotusta ja he kaikki kokoontuivat yhdessä kuninkaamme ja ylipappimme temppeliin Ashtalin heimon maalle.
18. Tuomarit kokosivat paljon satojen ja karjojen ensihedelmiä uhrattavaksi ja isäni ylipapin virassa suoritti uhritoimitukset yhdessä temppelipalvelijoiden kanssa, tuomareiden rukoillessa Jumalia kääntämään kasvonsa kansamme puoleen ja säästämään sen Mithran kansan kädestä.
19. Kolmen päivän päästä oli uhrit uhrattu ja monia rukouksia ja anomuksia oli vuodatettu Jumalten eteen. Kaikki tuomarit olivat väsyneitä sillä he eivät ummistaneet silmiään näiden päivien aikana eivätkä he laskeneet käsiään ennen uhritoimitusten päättymistä.
20. Nähdessään tuomareiden olevan väsyneitä sanoi isäni ylipappi Karosh: " Me olemme täyttäneet velvollisuutemme kansaamme kohtaan ja olemme uhranneet paljon kaikkea hyvää Jumalillemme. Menkäämme lepämään ja nukkukaamme rasituksemme pois, sillä enempää emme kykene tekemään ja kansamme kohtalo lepää isiemme Jumalan käsissä."
21. Ja niin kaikki tuomarit alkoivat levätä ja heidän unensa oli raskas, jopa niin raskas että he nukkuivat kolmen päivän ajan.

4. Luku
Isien Jumala ilmestyy ja kertoo vastauksen tuomareille

1. Kun kolme päivää oli kulunut alkoi koko temppeli täristä. Temppelin perustukset vavahtelivat ja seinät taipuivat tuomareiden vielä nukkuessa sikeästi sen lattioilla ja pylväiden juurilla.
2. Isäni kuningas Karos joka toimi ylipappina heräsi tähän kovaan ääneen ja näki uhrialttareilla valon, joka kirkkaampana kuin aurinko valaisi koko temppelin sisältä, lähes sokaisten isäni silmät.
3. Kun kuningas huomasi, että koko temppeli oli vaarassa romahtaa nukkuvien tuomareiden niskaan huusi hän kovaan ääneen: " Katsokaa ja herätkää te kanssapalvelijani, sillä isiemme Jumala on astunut temppeliimme ja Hän on totisesti kuullut huokailumme vastataksemme meidän murheeseen ja vapauttaakseen kansamme Mithran kansan kädestä. Siispä nouskaa ylös, avatkaa silmänne ja kumartakaa Jumalia joiden siunaus on heimojemme päällä."
4. Kuninkaan huuto herätti tuomarit jotka huomatessan valon, yksitellen lankesivat maahan, kumarsivat kohti loistetta ja nostivat kätensä päittensä päälle. He kaikki huusivat yhteen ääneen ja ylistivät Jumalia, koska he olivat kuulleet heidän huokailunsa.
5. Temppelin tärinän yli kuului ääni, joka voimallaan voitti ukkosen jylinän ja ääni sanoi:
6. "Kuulkaa minua te Fymarkin maan ja heimojen tuomarit, sillä minä olen kuullut teidän huokailunne ja olen nähnyt uhrilahjanne, joita olette kantaneet eteeni kolmen päivän ajan. Minä olen teidän isienne Jumala ja olen kuullut kansani huudon sortajienne tähden. Minä olen oikeamielinen ja hyvä.
7. Koska kansani on osoittautunut uppiniskaiseksi ja hitaaksi kuulemaan tuomareiden sanoja ja koska se on kieltäytynyt kantamasta kiviä, rakentaakseen alttareita Jumalille Bosboranin maahan, olen minäkin kieltäytyvä pelastamasta tätä maata Mithran kuninkaan käsistä.
8.  Ja koska kuningas Karosh osoitti epäuskoa niitä lupauksia kohtaan joita maan Hengetär ja ilmojen Valtiatar antoi tuomareiden välityksellä ja koska hän epäuskollaan saattoi kansan jälleen pelkäämään, olen minäkin saattava hänen kansansa pelkäämään Mithran kansaa ja annan tämän maan kuninkuuden tuon maan kuninkaalle, niin että hän vie vaimonne ja lapsenne palvelijoikseen ja tukkii vesilähteenne.
9. Koska minä olen kuitenkin oikeamielinen ja koska muut Jumalat ovat luvanneet suojella tätä uppiniskaista kansaa, en saata tätä kansaa tuhon omaksi vaan pelastan sen Mithran kuninkaan käsistä niin ettei koko kansa tuhoutuisi kuninkaan epäuskon tähden.
10. Mutta koska kansa on osoittautunut hitaaksi kuulemaan tuomareita ja koska se kieltäytyi uhrautumasta maansa puolesta, annan minä tämän maan Mithran kansalle ja Fymarkin kansa joutuu lähtemään pois isiensä mailta, jossa olette saaneet asua monien sukupolvien ajan.
11. Kansa saa kantaa kiviä ja raivata maata rangaistukseksi tottelemattomuutensa johdosta. Ja Fymark joutuu aroille ja villipetojen maille. Kun kansa oppii arvostamaan maita ja siunauksia joita Jumalat heille vuodattavat silloin minäkin vuodatan heille siunauksia ja annan heille uuden maan elää ja tuo maa on hyvä.
12. Mutta Kuningas Karoshia minä en pelasta vaan hän kuolee epäuskonsa tähden. Hänen lapsensa johdattavat kansaani ja he kulkevat sen edessä kunnes Fymark on oppinut rakastamaan maataan ja taistelemaan sen edestä.

 


5. Luku

Kuningas Karosh alistuu Jumalten päätökseen ja määrä poikansa Kemhin seuraavaksi ylipapiksi ja kuninkaaksi. Tuomarit jättävät hyvästit ja sinetöivät temppelin ovet.


1. Kun isien Jumala päätti puheensa uhrialttarien yläpuolella loistanut kirkas valo katosi ja suuri järistys joka oli liikuttanut koko temppeliä lakkasi. Kaikki tuomarit ja kuningas Karosh vaipuivat tämän jälkeen maahan eivätkä he hämmästykseltään kyenneet tekemään mitään.
2. Kuningas Karosh ja tuomarit makasivat voimattomina temppelin pylväiden juurella kokonaisen päivän ja päivän päättyttyä nousi isäni ylös laski temppelikruununsa uhrialttarin eteen, riisui kaikki hohtavat vitjansa ja ojensi rintapanssarinsa temppelipalvelijoille.
3. Tuomareiden kasvoilta loisti hämmennys mutta he eivät sanoneet mitään. Ylijumalan ilmoitus oli voimassaan kyllin selvä kertoakseen näille miehille, että tämä maamme jossa sukumme oli saanut elää jo muinaisista ajoista alken, joutuisi Mithran heimon omistukseen ja, että
3. elämä sellaisena kuin he sen tähän asti olivat tunteneet, päättyisi ja he joutuisivat etsimään vaimoilleen ja lapsilleen uuden maan.
4. Isäni kuningas Karosh kääntyi tuomareita ja temppelipalvelijoita päin ja sanoi: "Olette kaikki kuulleet Jumalaten tuomion. Me saimme vastauksen vaikkakaan emme odottaneet tämänkaltaista vastausta. Minä tyydyn isiemme Jumalan ilmoitukseen ja alistun Jumalten käden alle ja olen valmis kuolemaan kansamme puolesta. Sillä minä petin Jumalat epäuskollani enkä luottanut heidän lupauksiinsa, että he pelastaisivat kansamme Mithran kuninkaan käsistä.
5. Kuunnelkaa siis minua oi kanssapalvelijani. Koska isiemme Jumala rankaisee minua kuolemalla enkä siten pääse johtamaan kansaamme aroille ja erämaihin, on minun poikani Kemhi nostettava temppelikruunu päässään kansan eteen ja hänestä on tehtävä kuningas minun jälkeeni, jotta hän voisi johdattaa tämän kansan ulos mailtamme
6. tuohon suureen ja tuntemattomaan maahan, joka avautuu pohjoisen rajan takana eteenne.Ja teidän on toteltava mitä ikinä hän teitä käskee tekemään ja teidän on kunnioitettava häntä kaikesta sydämestänne, aivan kuten tottelette ja kunnioitatte minua. Hän, poikani Kemhi, on minun lihaani ja vertani, kuunnelkaa häntä.
7. Tämän lisäksi, teidän on kuulutettava kaikessa maassa, että kansan on kokoonnuttava pohjoisen heimon rajalla ja että jokaisen miehen on otettava vaimonsa ja lapsensa ja lähdettävä tästä maasta,
8. jotta Mithran kuningas ei veisi heitä palvelijoikseen ja raiskaisi vaimojamme ja tyttäriämme. Älkääkö paaduttako sydämiänne Jumalia kohtaan, sillä meidän kansamme on yksin syyllinen Jumalten päätökseen. Jumalat ovat luvanneet antaa meille maa, joka on hyvä maa ja täynnä siunauksia, älkää siis nurisko heitä vastaan.
9. Minä jään tähän temppeliin ja rukoilen kaiken aikaa puolestanne, että onnistuisitte paeta Mithran kansan edeltä. Kuulkaa kanssapalvelijat te kaikki heimojemme tuomarit! Sulkekaa lähtiessänne temppelin ovet ja sinetöikää ne niin, ettei kukaan sisällä olevista pääse ulos ja ettei kukaan ulkona olevista pääsisi sisään.
10. Sillä minun on Jumalten päätösten mukaan kuoltava enkä halua antaa ruumistani Mithran kuninkaan käsiin ja siksi temppeliin jäävien palvelijoideni, jotka ovat luvanneet palvella minua kuolemaani saakka on tämän tähden poltettava ruumiini ja viskattava tuhkani tuulen vietäväksi.
11.Tuulessa minä tulen takaisin kansani luo ja kuljen joukossanne kuiskaillen korviinne ja minä ohjaan teidän vaellustanne kaikkina kansani päivinä ja minä annan kuninkaillenne viisautta ja ymmärrystä ja tuomareillenne kykyä tuomita niin kuin on oikein.Olkoon Jumalat kanssanne!"
12. Päätettyään puheensa Kuningas Karosh istui temppelin uhrialttarin portaille ja painoi päänsä kohti maata. Kaikki tuomarit kokoontuivat hänen ympärilleen ja he itkivät suureen ääneen. Tuomarit suutelivat isäni kuningas Korashin kasvoja ja vannoivat uskollisuuttaan tulevalle kuninkaalleen ja he lupasivat tehdä kaiken sen mitä kuningas Karosh oli heille sanonut.
13. Kun tuomarit olivat saaneet jätettyä jäähyväiset armolliselle kuninkaalleen nousi Ashtalin heimon tuomari Jaal paikaltaan ja pyysi hän temppelipalvelijoita ojentamaan kuninkaan temppelikruunun, jotta hän voisi asettaa sen uuden kuninkaan päähän.
14. Tämän jälkeen nousi Reumeonin heimon tuomari Kasib kuninkaan edestä ja pyysi temppelipalvelijoita ojentamaan kuninkaan hohtavat vitjat, jotta hän voisi asettaa ne uuden kuninkaan harteille.
15. Heidän jälkeensä nousi  Zhebuharin tuomari Rafi ja pyysi temppelipalvelijoita ojentamaan kuninkaan rintapanssarin, jotta hän voisi sitoa sen uuden kuninkaan eteen.
16. Kun tuomarit olivat ottaneet haltuunsa kaikki kuninkaan arvovaltaa ja ylipappeutta osoittavat merkit, lähtivät he kulkemaan temppelin ovelle, kasvot käännettyinä kuningas Karoshia kohden.
17. Temppelin ovella he vielä jättivät viimeisen tervehdyksensä ja kumarsivat syvään kohti maata. Tämän jälkeen he sulkivat ja sinetöivät kaikki uloskäynnit, aivan kuten Isäni kuningas Karosh oli käskenyt.

 

6. Luku
Temppelipalvelijat polttavat kuninkaan ruumiin. Tuomarin lähtevät kukin heimojensa luo. Nafis lähtee noutamaan prinssi Kemhiä kuninkaan asunnolle.


1. Isäni kuningas Karosh kuoli kahtenakymmenentenä yhdeksäntenä hallitusvuotenaan ja hänen kuoltuaan temppelipalvelijat polttivat kuninkaan ruumiin ja viskasivat hänen tuhkansa tuulen vietäväksi, aivan kuten kuningas Karosh oli määrännyt.
2. Tämän viimeisen tehtävänsä jälkeen temppelipalvelijat kaatoivat toisilleen Jumalille pyhitettyä viiniä johon he olivat sekoittaneet kuollettavaa myrkkyä. Nämä temppelipalvelijat olivat palvelleet isääni uskollisesti koko hänen hallituskautensa ajan eivätkä he saattaneet ruumiitaan elävinä Mithran kuninkaan käsiin.
3. Isäni kuningas Karosh oli kymmenentenä hallitusvuotenaan antanut määräyksen, että mikäli hän kuolisi ennen poikansa Kemhin kruunausta hallitsijaksi, olisi sen tuomarin- joka palveli temppelikaupungissa- toimittava sijaishallitsijana, siihen päivään asti kunnes kruunajaiset olisi suoritettu.
4. Tämä sijaishallitsija ei saisi painaa temppelikruunua päähänsä eikä pukea hohtavia vitjoja kaulaansa eikä hän saisi sitoa rintapanssaria eteensä, koska nämä valtaa osoittavat merkit kuului kuninkaan kannettavaksi.
5. Näiden kuninkaan valtaa osoittavien merkkien tuli kulkea hänen takanaan ja heimojen tuomareiden olisi kannettava niitä kaikkialle minne sijaishallitsija kulkisikin.
4. Tuomarit, jotka olivat suuresti murheissaan kuninkaan kuolemasta ja kansan kohtalosta, kokoontuivat temppelin sinetöimisen jälkeen palatsin valtiosaliin miettiäkseen, mitä heidän kansan tuomareina olisi tämän jälkeen tehtävä, jotta rauha kansan keskuudessa säilyisi.
5. Ashtalin heimon tuomari Jaal, kuunteli kaikkia niitä ehdotuksia joita Reumeonin tuomari Kasib, Zhebuharin tuomari Rafi, Amadonin tuomari Salim ja Hameemin heimon tuomari Kasib esittivät, ja kuultuaan kaikkien mielipiteitä ja ehdotuksia tuomari Jaal sanoi:
6. "Huomaan, että kuningas Karosh oli oikeamielinen ja viisas mies, valitessaan kansalleen tuomareita. Sillä totisesti minä sanon teille, että teidän viisautenne ja ymmärryksenne on Jumalten lahja kansallemme ja heimoillemme.
7. Haluaisin muistuttaa teitä kuitenkin siitä, että kun Kuningas Karosh oli hallinnut  kymmenen vuotta antoi hän määräyksen, että mikäli hän kuolisi ennen poikansa Kemhin kruunausta kuninkaaksi, olisi temppelikaupungin tuomarin toimittavana sijaishallitsija siihen päivään asti kun uuden kuninkaan kruunaus olisi suoritettu.
8. Ja koska minä tuomari Jaal olen Ashtalin heimon tuomari ja koska temppelikaupunki sijaitsee heimomme maalla, olen minä tämän kuninkaan antaman määräyksen mukaisesti toimiva sijaishallitsijana siihen päivään saakka kun temppelikruunu asetetaan prinssi Kemhin päähän. Ja näiden kuninkaan valtaa osoittavien merkkien on kuljettava perässäni kaikkalle minne menenkin.
9. Ja nyt minä Fymarkin maan sijaishallitsijana annan määräyksen, että kaikkien tuomareiden on lähdettävä heimojensa luo ja teidän on koottava kaikki kansa Amadonin heimon maille, kansamme pohjoisrajalle.
10. Ja teidän on annettava heimoillenne määräys, että jokaisen suvun on koottava karjansa ja kaikki omistuksensa ja tuotava ne mukanaan Amadonin maille, sillä Mithran kansa on astumassa maahamme ja Jumalat antavat tämän maan heidän kuninkaalleen.
11. Teidän ei pidä kertoman kansalle asioiden todellista luonnetta vaan tämä heimojamme uhkaava vaara on pidettävä salassa siihen asti kunnen prinssi Kemhi on kruunattu kuninkaaksi.
12. Ja teidän on heimojenne pariin saapuessanne sanottava näin: "Kuulkaa minua kaikki kansamme miehet! Kuningas Karosh on mennyt Jumalien luo ja hänen henkensä liitää heimojemme yllä  ja kansamme on mentävä ylös Amadonin maille, jotta voisimme siellä asettaa temppelikruunun hänen poikansa Kemhin päähän.
13. Ja kaikkien sukujen on koottava vaimonsa ja lapsensa, karjansa ja kaiken omistuksensa ja tuotava ne ylös Amadonin maahan, jotta uusi kuninkaamme näkisi kansamme vaurauden.""
14. Näin tuomari Jaal neuvoi valtiosaliin kokoontuneita tuomareita ja heidän mielestään suunnitelma oli hyvä. Tämän jälkeen kukin tuomari lähti oman heimonsa pariin kertoakseen heille aivan kuten tuomari Jaal oli heitä neuvonnut, mutta Hameemin heimon tuomari Kasibin poika Nafis jäi sijaishallitsija Jaalin luokse.
15. Tuomari Jaal oli antanut Kasibin poika Nafisille määräyksen lähteä noutamaan kuningas Karoshin poika Kemhiä Zhebuharin maasta, jossa hän oli oppimassa kaikkea Jumalten oppia ja viisautta, isänsä Karoshin määräyksestä.
16. Oli näet tapana, että kuninkaiden pojat kävivät temppelikoulua ja saivat siellä valmiudet hallita kansaansa kaikella Jumalallisella viisaudella ja tietämyksellä. Tämän vuoksi kuningas Karosh lähetti myös poikansa Kemhin saamaan oppia Zhebuharin maahan.  Nafisin oli määrä tuoda prinssi Kemhi Ashtalin heimon maille, kuninkaan asuntoon.
17. Tuomari Jaal ohjeisti Nafisia näin: " Hameemin heimon tuomari Kasibin poika Nafis, sinä olet palvelut isäsi neuvonantajana jo usean vuoden ajan ja tunnet heimojemme lait. Sinua on siunattu viisaudella, jopa isääsikin enemmän ja tämän tähden uskon sinulle tehtävän täytettäväksi. Edesmenneen kuninkaamme poika Kemhi on saamassa Jumalten oppia ja viisautta Zhebuharin heimon temppelikoulussa.
18. Prinssi ei vielä tiedä isänsä kohtalosta ja hänen täytyy pian laskea temppelikruunu päähänsä ja hänen on toimittavana kuninkaanamme aivan kuten kuningas Karosh ennen kuoltuaan määräsi.
19. Koska en voi häntä itse noutaa, tuomareiden ollessa heimojensa luona ja siten kykenemättömiä kantamaan takanani kaikkia kuninkaan arvovaltaa osoittavia merkkejä, lähetän minä sinut Zhebuharin maahan noutaaksesi sieltä prinssi Kemhin tänne kuninkaan asuntoon, niin että minä voin hänelle kertoa kaiken sen mitä on tapahtunut.
20. Minä annan sinulle määräyksen, että et saa kertoa prinssi Kemhille mitään muuta kuin, että hänen isänsä kuningas Karosh on kuollut ja että sijaishallitsija, tuomari Jaal odottaa häntä kuninkaan asunnolla Ashtalin heimon maalla."
21. Annettuaan nämä ohjeet ja siunattuaan Nafisin matkaan, meni tuomari Jaal lepämään, koska hän oli kaiken edellä kerrottujen asioiden tähden kovin väsynyt.
22. Tuomari Kasibin poika Nafis lähti matkaan kohti Zhebuharin maata noutaakseen sieltä prinssi Kemhin niiden ohjeiden mukaisesti jotka tuomari Jaal sijaishallitsijana oli antanut.

 

7. Luku

Nafis tapaa kaksi kiertäjien heimoon kuuluvaa miestä ja kertoo heille kuninkaan kuolemasta. Nafis neuvoo miehiä lähtemään pohjoiseen kohti Amadonin maata.

1. Tuomari Kasibin poika Nafis kiiti hevosineen kohti Zhebuharin maata niin lujaa, ettei teillä kulkeneet hänestä muuta havainneet kuin laukan äänen. Kuninkaan hevoset, jotka olivat kiistatta koko maan nopeimmat eivät levänneet ennen Nafisin saapumista Zhebuharin maan rajalla virtaavalle Pitmuksen joen rannalle. Tämä joki virtasi kaikkien Fymarkin heimon läpi ja laski vetensä sekä läntiseen, että itäiseen veteen.

2. Noustuaan hevosen selästä, näki Nafis lähellään kaksi miestä, jotka ilakoivat ja pitivät suurta meteliä. Nämä miehet olivat maiden kiertäjien heimoon kuuluvia, jotka kulkivat kansojen seassa ja pitivät kotinaan sitä paikkaa, johon nuotionsa sytyttivät.

3. Tästä kansasta puhuttiin paljon pahaa heidän levottoman ja arvaamattoman luonteensa tähden mutta suurimmaksi osaksi nämä kertomukset kiertäjien heimosta olivat suuresti liioiteltuja ja perustuivat enemmän väärinkäsityksiin kuin tosiasioihin.

4. Koska Nafis oli toiminut isänsä neuvonantaja Hameemin heimoon liittyvissä toimissa, oli hän joutunut perehtymään myös tämän kiertäjien heimon asioihin, aina heidän poiketessa Hameemin heimon mailla.

5. Nähdessään Nafisin saapuvan joen rannalle lailla tuulispään, miehet nousivat seisomaan ja nostivat kätensä tervehdykseen. Vanhempi miehistä astui lähemmäs ja huusi:

6. ”Me tervehdimme teitä nuori mies. Huomaamme, että teillä on kiire ja että laukkaat hevosinesi kuin tuulispää. Tule luoksemme hetkeksi levähtämään niin me tajoamme teille parastamme ja laskemme vettä hevosillesi.”

7. Nafis vastasi: ” Huomaan, että kuulutte kiertäjien heimoon ja että olette leiriytyneet Zhebuharin heimon maille. Olen toimittamassa kuninkaan asioita ja kiireni on kova. Olen kuitenkin nälkäinen enkä kiireeltäni varannut evästä matkalleni. Otan tarjouksenne vastaan ja viivähdän hetken luonanne sillä ilman ruokaa ja vettä en saata ratsastaa syvemmälle Zhebuharin maahan.”

8. Miehet astuivat lähemmäs Nafisin hevosia ja kertoivat nimekseen Bahir ja Ghani. Bahir oli miehistä selvästi vanhempi ja hänen viittansa oli kauniisti kirjailtua pellavaa. Ghani oli selvästi nuorempi ja kauniskasvoinen ja hän tarttui Nafisin hevosia päitseistä ja ohjasi ne joen rannalla juomaan. Bahir, miehistä vanhempi sanoi:

9. ”Tule hetkeksi istumaan tähän nuotin äärelle ja syö mitä me sinulle tarjoamme, sillä olemme kulkeneet kauan aikaa emmekä ole tietoisia tämän maan asioista ja eilen meidän ohitsemme kiiti mies, jonka viitta oli kuin tuomarin viitta eikä hän kiireeltään pysähtynyt kanssamme syömään vain juotti pikaisesti hevosensa ja jatkoi matkaansa kohti länttä.

10. Juottaessaan hevostansa tämä mies, jonka viitta oli kuin tuomarin viitta, kertoi olevansa kuninkaan asialla ja että hänen kiireensä on kova ja ettei hän jouda syömään ja juomaan vaan että hänen on jatkettava matkaansa mitä pikemmin.

11. Ja jos nyt saan suosion silmissäsi niin kerro minulle ja ystävälleni mikä on tämä teidän kiireenne syy, sillä emmehän ole koskaan maillanne kulkiessa nähneet mitään tämän kaltaista.”

12. Nafis punnitsi mielessään Bahirin kysymystä ja sitä uteliaisuutta jota miehet osoittivat Fymarkin heimojen asioita kohtaan. Hetken tuumailtuaan Nafis vastasi miehelle:

13. ” Minä kiitän teitä vieraanvaraisuudestanne jota olette osoittaneet kuninkaan lähettiä kohtaan. Minulla ei ole valtuuksia kertoa kaikkea kansamme asioista ja kuninkaan kiireistä mutta koska olette ravinneet minua ja juottaneet hevoseni tunnen velvollisuudekseni kertoa jotakin siitä työstä jota olen toimittamassa.

14. On näet niin, että kuningas Karosh on kuollut ja olen noutamassa prinssi Kemhiä Zhebuharin maasta, jotta hän voisi painaa temppelikruunun päähänsä ja jotta hän voisi hallita Fymarkin kansaa kaikella Jumalallisella viisaudella ja opilla jota hän on saamassa temppelikoulussa läntisen veden rajalla.

15. Mutta enempää ei minulla ole lupa kertoa teille eikä prinssi Kemhille. Sillä monia asioita on tapahtunut ja tulee tapahtumaan vielä hänen kruunajaisten jälkeenkin. Annan teille neuvon koska haluan säästää teidät enemmältä kärsimykseltä. Menkää pohjoiseen Amadonin maalle niin pian kuin suinkin saatatte ja siellä tulette tietämään asioiden todellisen laidan.

16. Ja Amadonin maille tullessanne kertokaa, jos teiltä jotakin kysytään, että Hameemin heimon tuomari Kasibin poika Nafis lähetti teidät ja että olette ystäviä. Nyt minun on jatkettava matkaani ja kiirehdittävä kulkuani sillä en saata hidastelle enempää.

17. Minä kiitän teitä vieraanvaraisuudestanne ja siitä hyvyydestä jota olette osoittaneen kuninkaan lähettiä kohtaan. Toivotan teille Jumalten siunauksia ja menestystä matkallenne.”

18. Sanottuaan nämä sanat otti Nafis kuninkaan hevoset ja lähti jatkamaan matkaansa kohti prinssi Kemhin majapaikkaa. Bahir ja Ghan kokosivat leirinsä ja lähtivät kulkemaan kohti pohjoista Amadonin maata aivan kuten Nafis oli heitä neuvonut.

 

8. Luku

Nafis saapuu temppelikoululle. Ebrahim ojentaa kristallin prinssi Kemhille. Kemhi hyvästelee haltijat ja lähtee matkaan kohti Ashtalin maata.

1. Kun Nafis oli ratsastanut usean päivän, pysähtyen matkan varrella vain muutaman kerran maankiertäjien heimon leireissä, saapui hän aamun sarastaessa Zhebuharin maahan siihen kaupunkiin jossa temppelikoulu sijaitsi. Nafis oli matkasta kovin uupunut ja ratsastettuaan temppelikoulun portista sisään ei hän kyennyt enää nousemaan hevosen selästä vaan alkoi itkeä ja valittaa suureen ääneen.

2. Kuullessaan valituksen temppelikoulun porttipihalla, nousi koulun temppelipappien johtaja Ebrahim kammionsa ikkunaan ja havaitsi temppelin porttipihalla Nafisin ratsuineen. Huomattuaan ,että ratsastaja oli matkasta uupunut ja ettei hän kyennyt laskeutumaan hevosen selästä alas, kutsui Ebrahim portinvartijoiden päälikön luokseen ja sanoi:

3. ”Huomaan, että porttipihassamme on mies ratsuineen ja hän valittaa suureen ääneen. Mene siis hänen luokseen ja kysy minkä tähden hän on saapunut luoksemme. Vie hänet tämän jälkeen vieraskammioon lepäämään ja anna hänelle ruokaa syötäväksi ja vettä juotavaksi. Tämän jälkeen on sinun huolehdittava ratsuista. Kaiken tämän tehtyäsi on sinun palattava luokseni ja kerrottava minulle mitä tämä muukalainen sinulle vastasi.

4. Kun portinvartijoiden päällikkö Sarim oli poistunut temppelipappien johtajan kammiosta, nousi Ebrahim ikkunansa äärelle nähdäkseen toimet joita vartijat pihalla suorittivat ja hän huomasi, että tämä tuntematon mies temppelikoulun porttipihalla kertoi jo asiaansa portinvartijoiden päällikölle.

5. Pian tämän jälkeen vartijat kantoivat Nafiksen sisälle koulun vierastiloihin ja portinvartijoiden päällikkö lähti kulkemaan takasin kohti Ebrahimin kammiota.

6. Pian Sarim seisoi Ebrahimin kasvojen edessä ja hän aloitti puheensa näin: ”Oi suuri mestarimme ja armoitettu opettajamme kaikessa Jumalallisessa viisaudessa ja opissa. Mies joka saapui luoksemme on Hameemin heimon tuomari Kasibin poika Nafis ja hän on täällä sijaishallitsijan, Ashtalin heimon tuomari Jaalin määräyksestä.”

7. Nämä sanat saivat Ebrahimin suuresti järkyttymään. Hän ymmärsi, että koska tämä nuorimies oli liikkeellä sijaishallitsijan määräyksestä oli kuningas Karoshken täytynyt kuolla. Ebrahim istuutui alas ja käski Sarimin jatkamaan puhetta.

8. Sarim jatkoi: ” Oi Ebrahim, armoitettu johtajamme. Tämä sijaishallitsijan lähetti Nafis on täällä noutaakseen prinssi Kemhin Ashtalin heimon maille, kuninkaan asunnolle. Tuomari Jaal on lisäksi määrännyt, että jokaisen heimon on koottava kaikki omaisuutensa ja lähdettävä pohjoiseen Amadonin maille ja että heimomme Zhebuharin tuomari Rafi tulee kertomaan tästä muutosta enemmän. Herramme, tämän enempää sijaishallitsijan lähetti ei kertonut.”

9. Ilmoitettuaa kaiken sen mitä Nafis oli portinvartijoiden päällikölle kertonut, Sarim kumarsi syvään, kääntyi ympäri ja poistui Ebrahimin kammiosta.

10. Ebrahim, jäi yksin kammioonsa ja mietittyään kaikkea kuulemaansa hän päätteli, että Fymarkin kansaa oli täytynyt kohdata suuri onnettomuus. Puheet muutosta pohjoiseen ja alle kuusikymmentä vuotiaan kuninkaan äkillinen poismeno sai Ebrahimin mielen levottomaksi.

11. Mietittyään hetken, kutsui Ebrahim ylimmän temppelipalvelijan luokseen. Ebrahim antoi seuraavan määräyksen: ” Kuningas Karosh on kuollut, mene ja soita temppelikoulun kelloja niin, että kaikki heimomme Zhebuharin asukkaat sen kuulisivat. Soita hitaasti äläkä lopeta ennen auringon laskua, sillä kansaamme on kohdannut suru jollaista se ei ole kohdannut sitten edellisen kuninkaan poismenon jälkeen.”

12. Tämän jälkeen hän antoi vielä toisen määräyksen, sanoen: ” Mene ja herätä prinssi Kemhi, sillä hänen isänsä kuningas Karosh on kuollut ja sijaishallitsijan lähetti, Hameemin heimon tuomari Kasibin poika Nafis on saapunut noutamaan häntä Ashtalin heimon maille kuninkaan asunnolle. Mene nopeasti ja lähetä hänet luokseni niin pian kuin mahdollista.”

13. Ylimmäinen temppelipalvelija teki kaiken sen mitä Ebrahim oli käskenyt ja hän määräsi, että temppelipalvelijoiden olisi soitettava kelloja auringon laskuun saakka. Annettuaan ohjeet kellojen soitosta hän itse suuntasi kohti prinssi Kemhin kammiota herättääkseen hänet ja viedäkseen hänet Ebrahimin luokse, aivan kuten hän oli ylimmäistä palvelijaa käskenyt.

14. Saavuttuaan Kemhin kammiolle hän kosketti nukkuvan prinssin olkapäätä ja kevyesti ravistellessaan nuorta miestä hereille hän kuiskasi:” Prinssi Kemhi, temppelipappien johtaja Ebrahim haluaa tavata teidät. Isäsi kuningas Karosh on kuollut ja sijaishallitsija Jaalin lähetti on tullut noutamaan teidän korkeuttanne Ashtalin heimon maille, kuninkaan asunnolle.”

15. Saatuaan prinssin näin hereille ylimmäinen temppelipalvelija saattoi hänet Ebrahimin kammiolle ja näin tehtyään hän jäi odottamaan oven ulkopuolelle.

16. Huomatessaan prinssin saapuvan kammioonsa kumarsi Ebrahim syvään ja esitti surunvalittelunsa tulevalle kuninkaalleen. ”Teidän majesteettianne ja koko kansaamme on kohdannut suuri suru. Isänne kuningas Karosh on mennyt Jumalten luo. Isäsi oli hyvä ja oikeudenmukainen hallitsija ja hän aina kuunteli kansamme tuomareita ja vanhimpia. Kuule minua kun kerron teille, että sijaishallitsija Jaal, joka isänne eläessä palveli Ashtalin heimon tuomarina on lähettänyt Hameemin heimon tuomari Kasibin poika Nafisin luoksemme, jotta hän veisi teidän korkeutenne kuninkaan asunnolle.

17. Olette saaneet temppelikoulussamme kaiken sen opin jota tarvitsette tulevassa tehtävässänne kansamme hallitsijana. Käytä tätä tietoa aina hyvään äläkä koskaan tee päätöksiä kuulematta ensin kansamme tuomareita ja vanhimpia.

18. Minä olen suorittanut sen tehtävän jonka isäsi kuningas Karosh minulle antoi täytettäväksi ja olen iloinen nähdessäni, että tuleva kuninkaamme on kasvanut kaikessa tiedossa ja viisaudessa sille tasolle joka kuninkaalta vaaditaan.

19. Mene nyt ja valmistaudu lähtemään kansasi pariin. Nafis, joka lepää vieraskammiossamme herää pian ja uskon, että hän haluaan viedä teidän korkeutenne Ashtalin heimon maille vielä tämän pävän aikana.”

20. Sanottuaan nämä sanat temppelikoulun johtaja Ebrahim ojensi prinssi Kemhille kaulassaan roikkuvan kirkkaan kristallin ja sanoi:

21. ”Haluan antaa teille tämän kristallin. Tämä kivi kuuluu Jumalille ja kuljettamalla tätä amulenttia aina mukananne voivat kansamme Jumalat ohjata kulkuanne ja antaa teille viisautta jopa niin, että teidän korkeudestanne tulee viisaudessa jopa aiempia hallitsijoita ylivertaisempi. Mutta älä koskaan kadota tätä kiveä sillä niin tekemällä saat Jumalten vihan päällesi ja kansasi joutuu kärsimään jopa vihollisiaankin enemmän.”

22. Tämän kaiken puhuttuaan kumarsi Ebrahim syvään ja kutsui kammioon ylimmäisen temppelipalvelijan, jotta hän voisi ohjata prinssi Kemhin ruokasaliin ja auttaa häntä niissä valmisteluissa joita tuli suorittaa ennen matkalle lähtöä.

23. Koko tämän ajan oli prinssi Kemhi ollut hiljaa, koska uutinen hänen isänsä poismenosta oli järkyttänyt nuorta hallitsijaa niin kovin, ettei hän kyennyt kuin kuuntelemaan temppelijohtajan ja ylimmäisen temppelipalvelijan hänelle antamia ohjeita.

24. Kun kaikki tarvittavat valmistelut pian alkavaa matkaa varten oli tehty tunsi prinssi Kemhi suurta haikeutta näin äkillisen elämänmuutoksen edessä ja hän ilmoitti papeille ja palvelijoille menevänsä hetkeksi temppelin puutarhaan mietiskelemään tätä kaikkea kuulemaansa.

25. Temppelin puutarha oli Kemhille rakas, siellä hän oli itkenyt salaa ikäväänsä, jota hän tunsi joutuessaan olemaan erossa suvustaan ja perheestään. Tässä puutarhassa hän oli kuullut äitinsä kuningatar Asthalean poismenosta vain vuotta aiemmin ja tässä puutarhassa hän oli saanut tavata kaikki Jumalien lähetit ja sanansaattajat.

26. Istuessaan puutarhan vesiputouksen juurella ja muistellessaa kaikkea sitä hyvää mitä hän oli temppelikoulussa saanut osakseen,saapui hänen luokseen kaikki puutarhan haltijat ja he välittivät Jumalien terveiset ja siunasivat hänet matkaan.

27. Keijujen jäähyväistanssi oli juuri päättymässä kun prinssi Kemhi kuuli puutarhan portilta huudon: ”Teidän korkeutenne, on tullut aika. Sijaishallitsijan lähetti on herännyt ja hän pyytää teitä mitä nöyremmin saapumaan luokseen, hän haluaa, että lähdette välittömästi kohti Ashtalin maata.

28. Kuullessaan huudon, prinssi Kemhi nousi ja hyvästeli vielä pikaisesti puutarhan keijut ja haltiat, toivotti heille menestystä ja suuntasi kohti temppelin porttipihaa jossa Nafis oli häntä odottamassa.

29. Temppelikoulun henkilökunta ja heidän johtajansa Ebrahim hyvästelivät prinssi Kemhin ja toivottivat hänelle siunausta alkavalle matkalle. Kun Kemhi oli noussut ratsaille saapui Ebrahim hänen hevosensa vierelle ja silittäessään Kemhin hevosta hän sanoi: ”Me tapaamme pian pohjoisessa Amadonin maalla,  mene nyt ja pitäkööt Jumalat sinusta huolta.”

 

Näin päättyi ensimmäinen Kemhin kirja.